KALEVALA JA HÄME
 

Matti Malin ja hänen kirjansa – kuva: Kalevi Peltola
 

Lehtori Matti Malin, Heinola-Seuran pitkäaikainen johtokunnan jäsen ja ahkera seuran kotiseutukirjojen kirjatoimikunnan jäsen, on tutkinut parin vuosikymmenen ajan Kalevalan Väinämöisen reittejä Päijät-Hämeessä.
 
Useassa yhteydessä, erilaisissa tilaisuuksissa, Matti Malin on kertonut ikivanhasta hämäläisten eräreitistä kalevalaisittain nähtynä Väinän vesillä.
 
Keväällä 2007 ilmestyi hänen tutkimustyönsä tuloksena kirja Kalevala ja Häme.
 
Näin Matti Malin kertoo tutkimustyönsä vaiheista:
 
"Kirjani on nimistötieteellinen tutkimus. Tutkimusaineksina ovat olleet hyvin vanhat paikannimet, joista ilmeisesti valtaosa on vähintään keskiajalla nimettyjä, useat aivan ilmeisesti rautakautisia. Sellainen nimi kuin Päijänne on luultavasti vähintään 2000 vuotta vanha nimi. Sen rinnalla esiintyvät Suonne ja Enonvesi eivät ole kovinkaan paljon nuorempia nimiä.
 
Toisena tutkimusaineksena ovat olleet alkuperäiset kalevalaiset runot. Nehän ovat olleet tutkijoiden yksinomaisena lähteenä jo yli 130 vuotta. Ainahan käytetään alkuperäisiä lähteitä, jos sellaisia on olemassa. Käsillä olevassa tutkimuksessa alkuperäislähteet olivat aivan välttämättömiä.
 
Kansanrunouden tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että vielä 1500-luvulla periaatteessa kaikkialla maassamme, siis esimerkiksi Päijät-Hämeessä osattiin kertovia kalevalaisia runoja. Ne unohtuivat Hämeestä ehkä 1600-luvun loppupuolella.
 
Jo 1930-luvulta lähtien monet tiedemiehet tai muuten vain asiasta kiinnostuneet maallikot ovat yrittäneet jälkeenpäin sijoittaa ns. Väinölän ja Pohjolan läntiseen maantieteelliseen yhteyteen, yleensä Lounais- Suomeen tai Satakuntaan. Tällaisista tutkijoista voisi mainita historioitsija Jalmari Jaakkolan, professori Matti Klingen ja valtiotieteen tohtori Pentti Viidan. Näissä yrityksissä on Jaakkola käyttänyt eniten hyväkseen vanhoja paikannimiä.
 
Varsinainen perusteellinen koko maan käsittävä ns. kalevalaisten paikannimien tutkimus on täysin puuttunut. Sellainen olisi edellyttänyt keltä tahansa tutkijalta vuosien mittavaa paneutumista asiaan. On perehdyttävä perusteellisesti kansanrunouden tutkimukseen ja samalla kerättävä tietoa sadoista kalevalaisiin kansanrunoihin vähänkään liittyvistä vanhoista paikannimistä. Tällainen tutkimus on alusta alkaen ollut raskasta, mutta myös palkitsevaa. Itse aloitin tutkimuksen keväällä 1985.
 
Kaikille, jotka ovat yrittäneet sijoittaa kalevalaisen maailman maantieteelliseen yhteyteen, tärkein asia on ollut löytää Pohjola. Sellaista Lönnrotin Kalevalan esittämää Pohjolaa emäntineen, isäntineen, Pohjan neitoineen ja niin edespäin ei ole Suomen kartalla. Näin on viimeksi painokkaasti todennut professori Anna Leena Siikala.
 
Sitä toista Pohjolaa, Pohjan pitkää perää, Lapin maata laakeaa eivät tutkijat ole huomanneet etsiä. Sellainen Pohjola eli Lappi oli runojen selkeän ilmoituksen mukaan kolmen erilaisen veden takana, aivan ilmeisesti liittyneenä johonkin hyvin tärkeään keskeiseen muinaiseen eräreittiin.
 
Ainoa avain tällaisen maantieteellisen Pohjolan reitin löytämiseen tarjoaa Lönnrotin 1832 Nurmeksessa muistiin merkitsemä runo, jossa Väinämöinen pannaan soutamaan Pohjolaan Päijänteeltä kahden muun järven kautta. Jo pelkästään runon ilmoitus: "Väinämöinen souti päivän Päijännettä" tekee Päijät-Hämeestä täysin ainutlaatuisen paikan kalevalaisessa mielessä. Päijänne-, Suonne-, Enonvesi reitti on osa Satakunnan seuduilta Laatokalle menevää rautakautista erä- ja asutusreittiä, jota myöten hämäläisen asutuksen mukana on mennyt uskomuksellista ja runollista aineistoa Laatokan Karjalaan ja sieltä edelleen Raja-Karjalaan ja Inkeriin."
 
 

 
 
Kirjaan voi tutustua lähemmin Heinolan kaupunginkirjastossa ja sitä on saatavissa myös Heinolan-Seuran tilaisuuksissa.