Siltojen kaupungin kotiseutuyhdistys itäisessä Hämeessä

Pekka Rautkoski:   Minun Heinolani Pakomatka rajan taa Käyräkokkainen vanha nuottavene kyntää Ylä-Räävelin selkää lokakuun lopun täyden kuun luodessa sillan miltei tyynen järven ylle. Veneessä matkaa kolme miestä, mutta tällä matkalla ei ole tarkoitus kalastaa, sillä kartanon nuotta ei ole nyt kyydissä. Nyt on veneen lastina jotain paljon arvokkaampaa ja siksi veneen keula on suunnattu kartanon rannasta Ylä-Rievelille kohti parin virstan päässä odottavaa Ruotsi-Suomen ja Venäjän rajaa. Anjalan Liiton kukistuttua on rajaseudun kartanoissa elänyt vielä toiveita Suomen liittämiseksi Venäjään ja niissä merkeissä kokoonnuttiin Paason kartanoon laatimaan itsenäisyysjulistusta, joka oli J. A. Jägerholmin toimesta aikomus toimittaa Venäjän keisarinnalle. Kun sitten Ruotsin kuningas Kustaa III sai vihiä kapinahankkeesta oli kapinakokouksen isännällä everstiluutnantti von Essenillä syytä pelätä myös kuninkaan kostotoimia. Seestan kartanosta ratsastaneen lähetin tuoma varoitus kapinallisten vangitsemisesta oli selvä: Paetkaa niin nopeasti kuin voitte Venäjälle! Paason isäntä everstiluutnantti Essen oli taistellut useissa sodissa kuninkaan joukoissa, eikä pelännyt oman henkensä puolesta, mutta poikansa kornetti Didrikin ja arvotavarat hän halusi lähettää turvaan. Niinpä kartanon pöytähopeat, rahat sekä arvoesineet kerättiin isoihin pärekoreihin ja lastattiin Sivinlahdessa nuottaveneeseen. Soutajaksi pestattiin Kiviojan torpan poika Kalle, jonka oli määrä soutaa arvokas nuottavene takaisin matkan jälkeen. Peränpitäjäksi asettui kartanon poika Didrik ja keskituhdolle istui Jokelan kartanon isäntä, joka oli osallistunut Paason kapinakokoukseen ja oli myös pyrkimässä samassa veneessä turvaan Venäjälle. Matkalaisten vene etenee kuun valossa ohi Ristiniemen, joka on aina ollut loivine hiekkarantoineen näillä vesillä liikkuneiden eränkävijöiden tärkeä yöpymispaikka. Sen rantahiekalta kuumottaa nytkin hiipuvan nuotion loimu, joten järvellä on muitakin kulkijoita. Varmuudeksi kurssi käännetään hieman kauemmaksi niemestä, vaikka asennolla yöpyvät miehet näyttävät varusteiltaan erämiehiltä, joita näillä vesillä liikkuu paljon. Pian matkamiesten reitti kapenee jylhien kallioiden väliin ja he kuulevat jo edestä Kermin kosken kohinan ja valmistautuvat sestomaan raskaan veneen lyhyeen, mutta vuolaan kosken yläpuolelle. Juuri kun raskas vene on pääsemässä kosken niskalle, se kääntyy poikittain ja törmää rantakiveen, jolloin seisovat miehet horjahtavat koskeen ja kaatavat veneen. Arvokas lasti painuu kosken pyörteisiin, mutta Kallen onnistuu tarttua veneen reunaan ja uittaa se rantaan, jonne muutkin miehet onnistuvat uimaan. Vaikka lasti on menetetty koskeen, on matkaa jatkettava. Veneen tyhjennyksen jälkeen päästään koskesta uudella yrittämällä ylös ja soudetaan ensimmäiselle sopivalle tulipaikalle vaatteita kuivattelemaan. Kirvesniemestä löytyykin tulipaikka ja nuotiotarpeita, joten pakolaiset voivat rauhassa viettää keskiyön pimeimmän ajan nuotiolla, ennen kuin on pakko jatkaa matkaa yli pitkän Anteruksen selän kohti valtakunnan rajaa. Aamun jo kajastaessa matkalaiset saavuttavat määränpään ilman lisävaikeuksia ja Kalle lähtee soutamaan yksin kotimatkalle. Pakolaiset ovat turvassa kuninkaan rankaisutoimilta Venäjällä, mutta kartanon aarteet jäivät Kermin kosken kuohuihin ja taitavat olla siellä vielä tänäkin päivänä.