Siltojen kaupungin kotiseutuyhdistys itäisessä Hämeessä

Kalervo Juurinen:   Minun Heinolani Ylistyslaulumme kuuluu Heinolalle!    Istuin junassa, jota höyryveturi puksuttaen kiskoi kohti Heinolaa. Aika oli varhaiskevät 1950-luvun alkupuolella. Ihmiset tulevat ja menevät, on asemia ja pysäkkejä, Mäkelä, Vierumäki, Myllyoja, Sinilähde, Jyränkö ja Heinola. Minkä lähemmäs Heinolaa tullaan, sen enemmän itähämäläinen piirre tulee esille: pieni kapea nenä, leuka pieni, suora vaalea tukka – miehillä hoitamaton. Puhekin tuntuu tutulta murteelta, sen jo lapsena opin vanhemmiltani ja naapureilta synnyinmaakunnassani. Sillalla ennen Heinolaa juna jo hiljentää ja pysähtyy asemarakennuksen kohdalle. Olen toki jo oppinut kohtaamaan ihmisiä: koulussa, sotaväessä ja Helsingin yliopistossa. Polvet vapisevat ja sydän hakkaa. Tulen viimeisenä vaunusta. Siihen hän ilmestyy, kuin tyhjästä, nuori kaunis nainen vihreässä talvitakissa, jalassa kevään loskakeliin sopivat ”elefanttitossut”, vilpitön iloinen ilme kasvoillaan. Kävelemme harjun reunaa rautatiesillalle, missä maisema on upea, näköalaa moneen suuntaan: kirkko, hänen koulunsa, rantakasino, taloja ja rantalaitureita. Sillalla olemme lähekkäin – siinä suutelimme ensimmäisen kerran – ja askel vie Jyränköön ja Hoiloon. Muutama rintamamiesasunnon mallin mukaan tehty omakotitalo. Yhdessä asuu hän vanhempiensa kanssa. Sisällä minua odotetaan ja Karjalasta evakkona muuttaneet vanhemmat ovat iloisia, puheliaita, välittömiä. Siisti koti, jota kehuin – muutenkin kuin kohteliaisuudesta. 2. Olin tullut nyt tutuksi ja monet kerrat viikonloppuisin ja muutenkin ajan salliessa tulin junalla Heinolaan. Helsingissä ja ja matkalla tulivat Heinolasta opiskelemaan lähteneet monet nuoret tutuiksi: Erkki Kokkonen, Seppo Kylmänen, Lasse Virtanen… Riihimäeltä matkaan liittyi usein Waldemar Buhler. Vuosi 1956 alkoi muutoksen vuotena: menimme kihloihin, valmistuin yleislakon aikaan maaliskuussa, ostin toukokuussa asunnon Helsingin Lauttasaaresta, menimme vihille Heinolan kirkossa 10.6.1956 rovasti Wallisaaren edessä. Työpaikan sain heti valmistuttuani Helsingin kaupungilta, kohta sosiaaliministeriössä ja Valtioneuvoston esittelijänä. Jo elokuussa 1957 aloitin Heinolan tuomiokunnan arkistossa L-H. Liliuksen, myöhemmin J.E. Pihlamon alaisena ja opetuksessa. Tuomiokunnan arkisto oli Siltakadulla Postitalossa toisessa kerroksessa. Asunnon saimme appivanhempain talossa Hoilossa – asia auttoi paikan saamisessa tuomiokunnassa. Ajelin polkupyörällä Hoilosta kansliaan ja päivällä kävin Hoilossa syömässä. Matkan varrella aamuisin sillan jälkeen käveli poikkeuksetta vastaan pitkä vanhempi herra. Vapisevin käsin hän tervehti minua – myös muita.   Vuosi elokuusta 1957 elokuuhun 1958 oli varsinainen Heinolan oppijakso. Silloiset pormestari Olavi Vihko, poliisimestari Jalmari Kylmänen maalaiskunnan nimismies Matti Koponen, verojohtaja Untamo Piirinen ja muutamat pankkimiehet olivat jokapäiväisiä vieraita. Paikalliset lautamiehet tulivat tutuiksi, muun muassa herastuomarit Laatunen ja Kettula. tuomiokunnan piiriin kuuluivat Heinolan maalaiskunta, Sysmä, Hartola, Joutsa, Leivonmäki ja syntymäpaikkani Luhanka. Paikallistuntemus oli eduksi: isällä oli juuret Joutsassa ja Hartolassa, äidilläni Sysmässä ja Asikkalassa. Heinolan historiaan nämä kunnat kuuluivat hyvin kiinteästi. Mikkeli oli läänin keskus siihen aikaan. Heinola oli ”käräjäköyhä” niihin aikoihin. Joitakin perintö- ja velkomisriitoja, pieniä rikoksia, muun muassa säännöstelyrikkomuksia, ei muuta. Olisin joutunut Heinolassa muutaman vuoden auskultoimaan, ehkä ei sittenkään riittävästi. 3. J.E. Pihlamo järjesti minulle mahdollisuuden hoitaa käräjäistunnot hyvän ystävänsä Niilo Johannes Lehden sijaisena Riihimäellä – runsaasti rikosjuttuja ja älyttömän paljon lykättyjä asioita. Hoitelin hommaa – 33 päivää käräjiä, siinä muuttui Riihimäen kauppala Riihimäen kaupungiksi 1959 vuoden alusta. Sidoksissa Heinolaan olimme vuosikymmenet, niin kauan kuin appivanhempani olivat elossa. Heillä oli kesämökki Konniveden saaressa, mikä oli ihaninta maisemaa Heinolassa. He muuttivat Hoilon omakotitalosta 1972 keskikaupungille Siltakatu 1:een. Sairaala oli appiukon viimeinen maja ja anoppi nukkui pois Hopeasillassa 1994. Siunasimme heidät molemmat Heinolan kirkkomaahan ja olemme huoltaneet heidän hautaansa. Johannes ja Olga Pessi olivat arvostettuja asukkaita Heinolassa. Johannes Pessi hankki minulle asiakkaita jokaisen vuoden tammikuulle – täyttämään naapureiden ja tuttujen veroilmoituksia. Olimme minä ja vaimoni Kaarina asuneet Vantaalla vuodet 1963-1994. Se aika ei poistanut suhdettamme Heinolaan. Heinola kuuluu Itä-Hämeeseen. Kansa on sekoitus hämäläisiä ja savolaisia. Minä itsekin joukkoon kuuluvana. Kerran kysyin johtavassa asemassa olevalta kaupungin luottamushenkilöltä, että miksi kaupungin luottamushenkilöt ovat niin hankalia. Hän vain hymähti. Minun vastaukseni olisi ollut: kansa valitsee vaaleissa aina kaltaisiaan. Heinolassa päättäjät ovat rakastuneet esineisiin, ympäristöön. On kaupungintalon kortteli, on museokiinteistöt ja Kivalterintalo, on vesitorni ja harjupaviljonki, kasino, sillat ja vesitie, on kansallinen kaupunkipuisto, kesäteatterirakennelma, koulurakennuksia, palokunnantalo jne., joista pidetään suurta meteliä. Miksi emme voi panostaa enemmän ihmisiin, olemiseen ja sielukkuuteen? Olemmehan kyllä saaneet nauttia kesäteatterissa monipuolisista ohjelmista, taiteen ja museotoiminnan monipuolisuudesta, nuoret ja lapset jyrää -ohjelmista. Niissä kaikissa ihminen on keskeinen tekijä. Muutaman kerran kirkossa käytyäni totesin, ettei nykyinen kirkon ohjelma oikein vastannut sitä, mihin olen tottunut. 4. Tulimme, Kaarina ja minä viettämään eläkepäiviä vuoden 1995 alusta Heinolaan. Hyvä asuinpaikka, kaikki lähellä, ympärillä kansallinen kaupunkipuisto ja jokimaisema – aikanaan 100.000 markan arvoinen. Asuminen Heinolassa on jotain korkeampaa kuin asuminen Helsingissä tai Vantaalla. Ylistyslaulumme kuuluu Heinolalle! Minun Heinolani on säilyttänyt paljon entistä ja muuttunutkin. Kansaan on tullut merkittävä annos vilkkautta, iloisuutta ja kasvojen väriä karjalaisten ansiosta. Läpikulkuliikenne on suurelta osalta siirtynyt Tähtisillalle ja entisen matalan rakennuskannan paikalle on tullut kerrostaloja, muun muassa Siltakadun varsille. Siltakatu on saanut päällysteen, samoin Kauppakatu, jota elävöittää ja ilostuttaa ryhmä taiteellisia valaisimia. Keskustan perinteinen ruutukaava on olemassa, samoin kirkko ja kellotorni. Heinolan tori oli muun muassa saksalaisvieraillemme erityisen mieleinen kokemus. Helsinkiläis-espoolais-turkulaisjäseninen vierailijajoukko oli häkeltynyt Harjupaviljongissa tarjoamastamme herkullisesta lounaasta ja sen jälkeen nähdystä kesäteatteriesityksestä. Olemme esitelleet eri puolilta Suomea ja Eurooppaa tulleille ihmisille Heinolan hyvänä paikkana asua ja olla vapaalla tai työssä.