Nuoren seminaarilaisen lennokas kirjoitus Uuno Kailaasta
Heinolan seminaari sijaitsee entisellä hevostorilla Perspektiivipuiston pohjoispäässä. Sekä opetus että rakennusten pystyttäminen aloitettiin vuonna 1899.
Vuonna 1949 nousi läheiseen Maaherranpuistoon Essi Renvallin veistämä Uuno Kailaan muistopatsas. Erityisesti Pallokentällä-runo innoitti seminaarilaiset
tutustumaan niin Kailaan runouteen kuin elämäänkin. Välitunneilla ja
vapaa-aikana he saattoivat kokea Heinolan oman runoilijan läsnäolon
tämän katseen suuntautuessa viereiselle pallokentälle.
Vuonna 1967 Jukka Hovila
osallistui seminaarin oppilaitten henkisiin kilpailuihin
kirjoituksellaan Uuno Maaherranpuistossa ja voitti sarjansa ensimmäisen
palkinnon. Nuorekas kirjoitus, joka sisältää osuvia huomioita Kailaan runojen merkityksestä, julkaistiin välittömästi Heinolan seminaarin oppilaskunnan Oras-lehdessä.
Jukka Hovila:
Uuno Maaherranpuistossa
Uunolla on patsas Maaherranpuistossa. Ekaluokalla lausuttiin sille
runoja. Kävin katsomassa Uunoa tänään, sillä on vakava ilme. Ajattelin
runoja ja nostin ajatuksissani hattua, vaikka olinkin kädet taskussa.
Uunolla
on syrjäinen seisomapaikka. Kirjoitti kerran runon rammasta pojasta
pallokentän laidalla ja sai, siksi kai, paikan pallokentän laidasta.
Uuno taisi olla omasta mielestään itsekin vähän rampa, sydämestään.
Mukuloita siinä kentällä oli tänäänkin, mutta eivät ne palloa pelanneet. Keinuivat.
Ei
siinä Uunon sydämessä mitään vikaa ollut, päinvastoin. Uuno oli oikea
mies, ei saanut selville juttuja. Ei ollut edes saavinaan, niin kuin
helposti ollaan, pani vain ristiriitansa paperille.
Ja
Uuno eli ne ristiriidat, eikä yrittänyt päästä niistä sivu. Saa se olla
palkkatoimikin, runojen kirjoittaminen, kun ne runot kustantaa itse
semmosella hinnalla kuin Uuno kustansi. Oli 33 kun kuoli. Ei mikään
ikäloppu. Se oli Aunuksen retkelläkin ja sen kaveri ammuttiin
karkaamisesta. Karkas Uunokin, muttei sitä ammuttu. Vaan siitä sai
sieluunsa pahan haavan, ja kirjoitti sen yhden runon, Syyllinen mies.
Uunolla
oli tuberkeli. Kai se sai senkin siellä Aunuksen reissulla, oli vasta
päälle 20, kun lähti. Ne oli sen ikäluokan kaverit, vähän semmosessa
tyhjiössä. Oli sotasankareita, ja sitten olikin vain pojankloppeja. Jos
ei ollut käynyt sotaa, ei ollut oikein mitään. Ei Uuno semmoseen
tyytyny, lähti, kun tuli tilaisuus, sen kaverinsa kanssa.
Oli
se isku ja pettymys se retki. Mutta Uuno pani toimeks, kun pääsi
kotiin. Kirjoitti kymmenen vuotta. Kai se kirjoitti yötä päivää, ei
sitä muuten raavas mies niin pian lopu. Tai olihan sillä se tuberkeli,
muttei se tauti Uunolta hengenvoimia vienyt. Se vaan kulutti muuten ja
yllytti miestä yrittään. Uuno kulutti hengenvoimiaan samaa vauhtia, kun
tauti fyysisiä voimia. Ei menny mitään hukkaan, piti elää ihmisikä 33
vuodessa. Ja Uunolta se kyllä kävi, tuli varmasti mitta täyteen.
Ne
on hyviä ne runot. On asiaa, ja loppu-, sun muita sointuja ja rytmiä.
Eikä Uuno mee pois muodista. Uunolla on aina jotain sanottavaa.
 Kuvasarja Uuno Kailaan patsaasta
|
